Mäyräkoira on itsepäinen – vai onko?

Kuva: Koiratuulia

Mäyräkoirat ovat itsepäisiä. Australianpaimenkoirat ovat pallohulluja. Metsästyskoira menee pilalle, jos sitä kouluttaa. Pienet koirat räksyttävät.

Koirarotuihin ja rotutyyppeihin liittyy erilaisia uskomuksia ja stereotypioita. Pitävätkö ne paikkansa? Onko näistä uskomuksista enemmän hyötyä vai haittaa?

Lähestyn tätä aihetta omasta näkökulmastani, joka on ongelmanratkaisuun perehtyneen eläintenkouluttajan näkökulma. Olen työskennellyt lukuisten eri koirarotujen kanssa, mukaan lukien havannankoira, basenji, karjalankarhukoira, itäeuroopanpaimenkoira, tiibetinspanieli, mäyräkoira, suomenlapinkoira, bretoni, bordercollie, tiibetinterrieri, kääpiösnautseri, venäjänvinttikoira, espanjanvesikoira ja niin edelleen ja niin edelleen. Joukossa on tietysti myös monirotuisia ja rescuetaustaisia koiria. Koirien lisäksi olen kouluttanut lampaita, poroja, kanoja ja kaneja. Toivon tulevaisuudessa saavani tutustua muihinkin eläinlajeihin ja -yksilöihin.

Koirarotuihin liittyvät uskomukset lähtevät osittain näiden rotujen rotumääritelmistä ja osittain ihmisten kokemuksista. Harmillisen usein uskomuksesta tulee itseään toteuttava ennuste. Sen sijaan, että mietittäisiin, miksi koira toimii tietyllä tavalla tai yritettäisiin kouluttaa koiraa, todetaan: “Tällaisia nämä ovat.”

Miellyttämisenhaluinen

Miellyttämisenhalu on sellainen termi, joka monessa tilanteessa tuntuu määrittävän, yritetäänkö koiraa kouluttaa vai ei. Jos rotua ei nähdä miellyttämisenhaluisena, sitä on uskomuksen mukaan vaikea kouluttaa. Todellisuudessa mitään miellyttämisenhalua ei ole olemassakaan. Ei yhdelläkään koiralla. Yksikään koira ei tee yhtään mitään miellyttäkseen omistajaansa. Miellyttämisenhalu vaatisi koiralta tällaista ajatusketjua: “Kun minä teen asian X, sinulle tulee hyvä mieli.” Ja tämän pitäisi riittää koiralle vahvisteeksi tai palkkioksi.

Todellisuudessa niin sanotut miellyttämisenhaluiset koirat ovat helposti motivoitavissa. Nämä yksilöt kokevat esimerkiksi ihmisen kanssa tekemisen ja ihmisen huomion jo itsessään vahvisteiksi. Meidän ihmisten näkökulmasta tämä tietysti helpottaa koulutusta. Koira ei silti tee, mitä pyydämme, koska se haluaa miellyttää, vaan koska se haluaa itse kokea mielihyvää. Kyseinen yksilö kokee mielihyvää kehuista, rapsutuksista, ihmisen täydestä huomiosta. (Tällaisenkin koiran kouluttamisessa täytyy muistaa myös muut vahvisteet, kuten ruoka ja leikki.)

Itsepäinen, kovapäinen

“Itsepäinen” ja “kovapäinen” kuvaa yleensä koiraa, jolle ihmisen ei ole yhtä helppo löytää toimivia vahvisteita. Toisaalta ihminen ei välttämättä ole yhtä valmis edes etsimään koiralle sopivia vahvisteita, koska ajattelee, että koira on itsepäinen. Sitä on vaikea kouluttaa, se ei opi. Tästä tulee itseään toteuttava ennuste.

Ihminen ei tutki, mikä toimii koiralle vahvisteena. Ihminen näkee vain vähän vaivaa koiran kouluttamiseen. Koira ei tee, mitä ihminen pyytää, koska koiralle ei ole opetettu näitä taitoja tai taidot on opetettu vahvisteilla, jotka toimivat vain hyvin rajatuissa tilanteissa. Ihminen ajattelee, että koira ei tee, mitä pyydetään, koska koira on itsepäinen. Noidankehä on valmis.

Kaikki koirat oppivat kaiken ikäänsä. Vain sairaus ja kova kipu voivat häiritä oppimista. Terve koira sen sijaan oppii rodusta ja iästä riippumatta. Koira oppii, vaikkei ihminen kouluttaisi sitä ollenkaan. Oppiminen on osa jokaisen lajin selviytymistä. Jos eläin ei opi, millä tavalla saa ruokaa, miten löytää kumppanin ja miten pysyy turvassa, eläin kuolee. Kuollut eläin ei jatka sukua. Oppiminen on selviytymiskeino. Siksi me kaikki kykenemme oppimaan.

Räksyttäjä

Etenkin pienikokoisten rotujen edustajat leimataan usein räksyttäjiksi. Leimaamisen sijaan pitäisi kysyä, miksi koira räksyttää eli haukkuu? Mille se haukkuu ja missä tilanteissa? Koiran käyttäytymiselle on aina syy ja seuraus. Koira ei tee asioita ilman syytä.

Pienet koirat ovat pieniä. Maailma on suuri. Ihmiset ovat suuria. Aika moni toinen koira on suuri. Jos pientä pentua ei sosiaalisteta turvallisesti ja muisteta keskittyä positiivisten kokemusten tarjoamiseen, pentu voi oppia pelkäämään monia asioita. Osa voi olla tottumattomuutta, osa opittua pelkoa. Suurempi pentu on saattanut leikkitreffeillä leikkiä liian rajusta pienen pennun kanssa, eikä ihminen ole tullut apuun. Pentu voi oppia, että isot koirat ovat uhka.

Sitten näitä isoja koiria näkyy lenkillä. Pieni koira on kytkettynä hihnaan, joten se ei voi paeta pelottavaa tilannetta. Ainoa vaihtoehto on puolustautua. Joten koira haukkuu. Ja haukkuu ja haukkuu ja haukkuu, kunnes uhka on mennyt ohi. Huh, mikä helpotuksen tunne pienelle koiralle tuleekaan. Minä selvisin hengissä.

Samalla koira oivaltaa. Haukkumalla saan uhkan menemään pois! Jatkossa haukun aina, kun pelottaa, jotta uhka poistuu ja minulla on taas turvallinen olo. Koira on ratkaissut ongelman aivan itse ja nyt se tietää, mitä tehdä ohitustilanteissa. Jos koiralle opetetaan toinen toimintamalli tilanteisiin ja palautetaan koiran turvallisuudentunne, haukkuminen loppuu.

Metsästyskoiran täytyy päästä metsälle

Metsästyskoirilla on pitkällisen jalostuksen seurauksena korostettu tiettyjä ominaisuuksia. Rodusta riippuen näitä ovat esimerkiksi haukkuminen, noutaminen, seisominen, haistelu ja jahtaaminen. Nämä ovat kaikki koiraeläimelle luontaisia käyttäytymisiä, joita on jalostusvalinnoilla korostettu äärimmilleen. Metsästyskoirat kokevat mielihyvää niiden käyttäytymisten toteuttamisesta, joihin ne on jalostettu.

Sen lisäksi metsästyskoirissa korostetaan sitkeyttä. Koirilla on korkea energiataso ja ne ovat motivoituneita tekemään. Tämäkään ei ole ongelmaton asia. Jalostuksen vuoksi metsästyskoira saattaa esimerkiksi jahdata jänistä niin kauan, että sen anturat ovat verillä. Tämä ei tietenkään ole hyväksi koiralle eikä luonnossa elävä koiraeläin ikinä tekisi näin.

Metsästyskoira oppii siinä missä kaikki muutkin koirat. Metsästyskoiralle voi opettaa istumista, maahanmenoa tai vaikka tokoliikkeitä ja agilitya. Metsästyksessä tarvittavat ominaisuudet ovat niin vahvasti korostuneita, että koira kyllä kykenee toimimaan metsällä, vaikka sille olisi opetettu tokoliikkeitä. Ihmisen kanssa toimimista ja ihmisen toivomalla tavalla metsästämistä täytyy joka tapauksessa opettaa koiralle. Kaikenlainen yhdessä tekeminen, josta sekä koira että omistaja nauttivat, parantavat koiran ja ihmisen suhdetta, joten “ylimääräisestä” kouluttamisesta on metsästyskoirankin tapauksessa enemmän hyötyä kuin haittaa.

Metsästyskoiran kanssa ei kuitenkaan tarvitse metsästää. Metsästyskoiran, kuten kaikkien muiden koirien, täytyy saada toteuttaa niitä käyttäytymisiä, joista koira kokee mielihyvää. Näiden lajityypillisten käyttäytymistarpeiden toteutuminen on ehto sille, että koira voi voida hyvin. Metsästyskoiralla tietyt käyttäytymistarpeet ovat erityisen korostuneita jalostuksen vuoksi, joten sen täytyy päästä niitä toteuttamaan.

Koiralle ei kuitenkaan ole väliä, kulkeeko se metsässä jäljestämässä niin, että ihminen kulkee perässä ase kourassa vai jäljestääkö se metsään sille varta vasten tehtyä jälkeä mukanaan aseeton ihminen. Seisova lintukoira voi seisoa leluja tai pellolla lintuja ja häätää niitä lentoon ilman, että koira kaipaa sitä seuraavaa laukauksen ääntä. Metsästyskoiran täytyy saada toteuttaa käyttäytymistarpeitaan, mutta näitä voi mahdollistaa koiralle myös metsästystilanteen ulkopuolella. Niistä tulisi muistaa pitää huoli myös metsästyskauden ulkopuolella.

Pallohullu

Pallohulluus on hyvä esimerkki opitusta käyttäytymisestä, joka on mennyt jopa riippuvuuden puolelle. Pallohullu koira kokee mielihyvää siitä, mitä se saa pallon kanssa tehdä. Itse pallo ei ole merkittävä, vaan se, mitä pallon kanssa saa tehdä. Pallon näkeminen on vihje sille, mitä sen kanssa saa tehdä. On se sitten jahtaaminen, kiinniotto, pureminen tai repiminen.

Jahtaaminen kuuluu koiraeläinten metsästyskäyttäytymisketjuun. Kuten kaikista lajityypillisistä käyttäytymistarpeista, myös jahtaamisesta koira kokee mielihyvää. Luonnonvarainen koiraeläin jahtaa päivien ja viikkojen aikana vain hyvin pieniä hetkiä. Suurimman osan ajasta se haistelee jälkiä, tutkii ympäristöä, kaivaa, lepää ja kaluaa luita. Jahtaaminen on vain se hyvin lyhyt hetki pitkän jäljestyksen ja saaliin kiinnisaamisen välillä. Kiinni saamisen jälkeen koiraeläin tappaa saaliinsa, repii, paloittelee, syö ja kaluaa luita vielä pitkään.

Jahtaaminen vaatii adrenaliiniryöpyn. Juoksemiseen syöksyminen vaatii paljon voimaa ja energiaa. Koiraeläin käyttää energiansa mahdollisimman tehokkaasti, jotta selviäisi seuraavaan päivään. Jahtaaminen saa koiran kokemaan mielihyvää, koska ilman jahtaamista, koiraeläin ei saa ruokaa. Koiralle on kuitenkin luonnotonta ja haitallista jahdata useita kertoja päivässä pitkiä aikoja kerrallaan.

Jos lajityypillisten käyttäytymistarpeiden toteutuminen ei ole tasapainossa koiran elämässä, koiran etsii mielihyvää sieltä, mistä sitä on helpoin saada. Lajityypillisten käyttäytymistarpeiden toteuttaminen tuo koiralle mielihyvää ja näitä ovat esimerkiksi haistelu, laajoilla alueilla liikkuminen, kaivaminen, repiminen, pureskelu, ympäristön tutkiminen sekä sosiaaliset suhteet lajitoverin ja ihmisen kanssa. Kun jossain näistä on vajausta, koira ei voi hyvin. Koira haluaa voida hyvin, joten se alkaa tehdä asioita, jotka tuovat sille mielihyvää.

Jahtaaminen on koiralle yksi helpoimmista keinoista saada mielihyväpiikki elimistöönsä. Ihminen on kätevä pallonheittokone ja kyseistä leikkiä voi ehdottaa ulkonakin vaikka kepeillä. Koira parka ei valitettavasti tiedä, että vaikka jahtaaminen tuntuu siinä hetkessä hyvältä, jatkuvat adrenaliiniryöpyt eivät tee hyvää aivoille. Sen seurauksena koiralla on usein vaikeuksia rauhoittua, koira on levoton ja se saattaa suhtautua palloihin jopa maanisen oloisesti. Ainoa ratkaisu on tasapainottaa koiran lajityypillisten käyttäytymistarpeiden toteutumista muilla osa-alueilla.

Jotain hyvääkin

Rotustereotypiat eivät ole pelkästään huono asia. Ne auttavat tulevia koiranomistajia päättämään, mikä rotu sopisi heidän perheeseensä ja elämäntilanteeseensa. Ne ovat hyvä asia, kun ne auttavat ihmisiä ymmärtämään, mitä kyseinen koirayksilö todennäköisesti tarvitsee voidakseen hyvin. “Vaikeasti koulutettava” on hyvä ilmaisu, jos se saa ihmisen näkemään vaivaa toimivien vahvisteiden etsimiseen. Kun nappulat eivät nappaa, kokeillaan kanaa, naudanmaksaa tai leluleikkiä.

Rotustereotypiat ovat huono asia, jos ne rajoittavat koiran ja ihmisen elämää. Kun niillä kuitataan ongelmat rodun syyksi, koira jää ilman apua. Ihminen, joka aikaisemmin ahkerasti puuhasi hovawartien kanssa, omistaa nyt venäjänvinttikoiran ja ajattelee, ettei tätä voi samalla tavalla kouluttaa. Suhde ei kehity yhtä vahvaksi ja koiralta jää paljon mukavia kokemuksia kokematta.

Kun luet rotuesittelyjä ja näet sanat “miellyttämisenhaluinen” ja “itsepäinen”, toivon, että palaat tähän kirjoitukseen. Muista, että rotuesittelyjä kirjoittavat yleensä ihmiset, jotka ovat eläneet rotu-uskomusten keskellä jopa vuosikymmeniä. Heillä ei yleensä ole mitään koulutusta eläinten käyttäytymisestä ja kaikki asiantuntijuus perustuu omaan henkilökohtaiseen kokemukseen, joka on uskomusten värittämä.

Kaikki koirat oppivat. Kaikkia koiria voi kouluttaa. Yksikään koira ei mene pilalle, jos sitä koulutetaan osallistavasti ja positiivisia vahvisteita käyttäen.